Leirikoulu 2.-5.9.2018

Leirikoulu 2.-5.9.2018 

Jos tekemällä tosiaan oppii, niin olemalla tutustuu. Sillä, että on ja on vuorovaikutuksessa, asettuu samaan tilaan toisten kanssa. Mitä enemmän, ja mitä pidempään - sitä paremmin. Leirikoulumme Laajasalon Furuvikin huvilalla todisti tämän: kolme yötä ja neljä päivää samojen ihmisten kanssa on hauskaa, raskasta ja ryhmäyttävää. Äärimmäisen ryhmäyttävää - tekee taikoja sekä itselle että ryhmädynamiikalle kun jakaa arkea muistuttavat askareensa edes muutaman päivän ajan yhdessä toisten kanssa. Kun herää, pesee hampaat, syö aamupuuronsa samasta suuresta saavista ja siivoaa jäljet yhdessä koulukavereiden kanssa, käy lopulta niin, ettei koko touhu tunnu enää lainkaan koululta vaan täydellisesti käsiin räjähtäneen ydinperheen arjelta tai lomamatkalta luonnonhelmaan. (En tiedä kummastakaan, itse tulen neljän hengen kokoonpanosta + koira.) 

Arki yksinään ei tietenkään tuntuisi kummoiselta, mutta kun sen rinnalla treenaa, tutkii teatterin olemusta ja jakaa juttuja näiden muiden kanssa, juo olutta ja ui, murenevat epävarmuus ja tekemisen/jakamisen estot hiljalleen pois. Furuvikin jälkeen tuntuu hyvältä ja turvalliselta lähteä työskentelemään yhä syvemmin ja haastavammin ryhmässä, lähteä rakentamaan proggiksia tai mitä vain suurempia harjoitteita. Nimittäin epävarmuuden ja heikon hetken tullen voi muistella meren pohjaan pudonneita silmälaseja ja luottaa siihen, että ne samat tyypit jotka värisivät vedessä yömyöhällä ja etsivät Maijan rillejä seisovat kyllä samalla puolella kanssasi ja kannustavat tekemään. Itse on itsensä pahin ja ainoa este - ainakin Laajasalossa. 
Kiitos siitä. Furu oli hyppy syvään,  pitkäkestoiseen yhdessäoloon, uusiin tilanteisiin ja toisiimme ja oon iloinen tästä kaikesta. Leirielämä on parasta bestiä, teatteri aika jees ja Laajis for lyf! 

~ Iiris 
Nätö 1