Än, yy, tee, nyt. Ja sitten juostaan. Lähtö Arabianrannasta ja päämääränä Laajasalon opisto, kahen tunnin reitin kautta. Ensimmäiset puoltoista tuntia oli ihan siedettävää ja jossain määrin hauskaakin, mut viiminen puoltuntinen meni karjuen, kiroten ja ihmetellen, että miten jalat voi painaa näin paljon.
Loppumetreillä mietittiin, että olisko jaksanut juosta vielä. Oisko mennyt vielä tunti tai kaks? Vielä pari kilsaa lisää? Puol tuntia olis saattanu vielä mennä, jos olis tienny alun perin, et on kaks ja puol timmaa juostavaa. Olis osannu asennoituu siihen alusta asti ja määritellä vauhdinki sellaseks, et jaksaa juosta. Mietittiin kans, et olisko jaksanu juosta näin hyvin, jos olis juossut yksin. Juoksin mun luokkalaisen Oskarin kanssa koko matkan ja luotin siihen, että Oskari ei jätä lenkkiä kesken, vaan juoksee sen kaks tuntia vaikka mikä tulis. Siitä tuli sitten itellekin semmonen olo, että kesken ei jää, loppuun asti juostaan ja kärvistellään, vaikka kuinka tekee höpöö koiville. Siin oli semmonen sanaton sopimus, et loppuun mennään ja luottamus siitä, et toinen on jeesinä sinne maaliviivalle asti.
Luottamus on äärimmäisen tärkeetä, kun mennään omille rajoille. Pitää pystyä luottamaan siihen, kun tutkii omia rajoja, että se mitä sieltä paljastuukin nii se hyväksytään. Siirretään toi kahen tunnin juoksu lavalle. Tehdään prokkista, joka alkaa käydä raskaaksi; treenejä on paljon, hommat on levällään, ei yhtään tiedä missä päin pitäis millonkin olla vai pitäiskö olla ollenkaan. Sen lisäks pitäis uskaltaa ottaa jotain itestään, jotain mitä ei välttämättä tunne vielä itekkään ja näyttää se muille ja tutkia sitä. Tossa vaiheessa pitää olla täysi luottamus siitä, että mua ei tuomita, mulle ei naureta tai mua ei jätetä pulaan. Teatteri on yhdessä tekemistä ja hedelmällisen yhdessä tekemisen liima on ehdottomasti luottamus. Jos mulla on semmonen olo, että tänään en jaksa ollenkaan ja pitäis paukuttaa esitys läpi, niin pitää pystyy luottaa siihen, et muut jaksaa ottaa sen vetovastuun ja pitää rytmiä yllä, jolloin vanavedessä tulee ite mukana ja tekee parhaansa. Sanotaan että ryhmä on yhtä heikko kuin sen heikoin lenkki, mut kyl sen heikoimman lenkin pitää tietää, et se loppu ryhmä kannattelee ja auttaa sitä. Miten muuten se heikoin lenkki voi koskaan vahvistua?
Loppuun päästyäni rojahdin koulun eteen nurmikolle makaamaan ja tunsin miten sydän hakkaa ku säikähtäneellä pikkulinnulla. Voittajafiilis ja ennen kaikkea törkee nälkä. Suoraan syömään ja ruokailusta suoraan saunaan. Se teki höpöö. Saunan jälkeen tuli semmonen olo, että kohta mä oksennan, mut nestettä ja lepoa niin sekin sitten väistyi tieltä. Päivän kruunas tän vuoden ensimmäiset Laajiksen opiskelijabileet. Ilta eskaloitui suunnitelmaa noudattaen DTM:n tanssihäkkeihin ja railakkaaseen bailaamiseen. Tästä on hyvä lähteä ekan demon enskaviikkoa kohti.
-Arto
Nätö 2
Loppumetreillä mietittiin, että olisko jaksanut juosta vielä. Oisko mennyt vielä tunti tai kaks? Vielä pari kilsaa lisää? Puol tuntia olis saattanu vielä mennä, jos olis tienny alun perin, et on kaks ja puol timmaa juostavaa. Olis osannu asennoituu siihen alusta asti ja määritellä vauhdinki sellaseks, et jaksaa juosta. Mietittiin kans, et olisko jaksanu juosta näin hyvin, jos olis juossut yksin. Juoksin mun luokkalaisen Oskarin kanssa koko matkan ja luotin siihen, että Oskari ei jätä lenkkiä kesken, vaan juoksee sen kaks tuntia vaikka mikä tulis. Siitä tuli sitten itellekin semmonen olo, että kesken ei jää, loppuun asti juostaan ja kärvistellään, vaikka kuinka tekee höpöö koiville. Siin oli semmonen sanaton sopimus, et loppuun mennään ja luottamus siitä, et toinen on jeesinä sinne maaliviivalle asti.
Luottamus on äärimmäisen tärkeetä, kun mennään omille rajoille. Pitää pystyä luottamaan siihen, kun tutkii omia rajoja, että se mitä sieltä paljastuukin nii se hyväksytään. Siirretään toi kahen tunnin juoksu lavalle. Tehdään prokkista, joka alkaa käydä raskaaksi; treenejä on paljon, hommat on levällään, ei yhtään tiedä missä päin pitäis millonkin olla vai pitäiskö olla ollenkaan. Sen lisäks pitäis uskaltaa ottaa jotain itestään, jotain mitä ei välttämättä tunne vielä itekkään ja näyttää se muille ja tutkia sitä. Tossa vaiheessa pitää olla täysi luottamus siitä, että mua ei tuomita, mulle ei naureta tai mua ei jätetä pulaan. Teatteri on yhdessä tekemistä ja hedelmällisen yhdessä tekemisen liima on ehdottomasti luottamus. Jos mulla on semmonen olo, että tänään en jaksa ollenkaan ja pitäis paukuttaa esitys läpi, niin pitää pystyy luottaa siihen, et muut jaksaa ottaa sen vetovastuun ja pitää rytmiä yllä, jolloin vanavedessä tulee ite mukana ja tekee parhaansa. Sanotaan että ryhmä on yhtä heikko kuin sen heikoin lenkki, mut kyl sen heikoimman lenkin pitää tietää, et se loppu ryhmä kannattelee ja auttaa sitä. Miten muuten se heikoin lenkki voi koskaan vahvistua?
Loppuun päästyäni rojahdin koulun eteen nurmikolle makaamaan ja tunsin miten sydän hakkaa ku säikähtäneellä pikkulinnulla. Voittajafiilis ja ennen kaikkea törkee nälkä. Suoraan syömään ja ruokailusta suoraan saunaan. Se teki höpöö. Saunan jälkeen tuli semmonen olo, että kohta mä oksennan, mut nestettä ja lepoa niin sekin sitten väistyi tieltä. Päivän kruunas tän vuoden ensimmäiset Laajiksen opiskelijabileet. Ilta eskaloitui suunnitelmaa noudattaen DTM:n tanssihäkkeihin ja railakkaaseen bailaamiseen. Tästä on hyvä lähteä ekan demon enskaviikkoa kohti.
-Arto
Nätö 2
Kommentit
Lähetä kommentti