Nykymusiikkiteatterijakso

Nykymusiikkiteatterin jakso alkoi marraskuun puolessa välissä. Sitä ennen kävimme syksyn aikana viikoittaisilla tanssitunneilla.Tuntimme alkavat yleensä juhlavaatteiden vaihtamisella, jolla luomme itsellemme kohotetun tilan treenata ja tanssia. Liikumme treenitilassa vapaasti kuunnellen ja toteuttaen opettajamme Elina Kiviojan ohjeita, joita hän heittää salin reunalta.  Käytimme tanssin lomassa oppimiamme asioita kehoistamme ja niiden liikkumisesta hyödyksemme myös musiikkiteatterijakson aikana.


Varsinainen jakso alkoi kurssin sisällön infolla sekä esityksen teeman ideoinnilla kurssin musiikkiopettajan Petri Tiaisen kanssa. Petrin kanssa jatkoimme musiikin tutkimista mm. rytmiharjoitteiden, koulun käytävien äänien kuuntelemisen ja äänikollaasien avulla. Äänikollaaseja loimme niin, että yksitellen aloitimme jonkin soittimen tai epäsoittimen soittamisen haluamallamme tavalla kunnes koko luokka oli liittynyt mukaan omien soittimiensa kanssa. Kollaaseista syntyikin nopeasti kaikkien suosikkiharjoitus hienojen lopputulosten takia. Samalla tutkimme myös sitä, kuinka soittimen ei aina tarvitse olla melodinen (kitara, piano), vaan se voi olla jokin arkiseltakin vaikuttava tavara (juomapullo, folioarkki).


Tutkimme musiikin ja äänien tuottamista noin puolitoista viikkoa. Sen aikana tutustuimme epäsoittimien lisäksi myös melodisten instrumenttien perusteisiin. Musiikkiin keskittyvän osan päätteeksi teimme pareittain ns. “minidemot”, joissa käytimme koulun käytävillä aistimiamme ääniä ja tuntemuksia sekä kuulemiamme fraaseja ja sanoja hyödyksemme. Näistä tuotoksista jäi selviä vaikutteita myös lopulliseen demoesitykseen.


Ideoimamme tekstin ja muun materiaalin pohjalta lähdimme luomaan musiikkikokonaisuuksia ja -teoksia. Yhdistimme niihin liikettä ja tanssia - sekä improvisaatiota että harjoiteltua koreografiaa. Nämä pienryhmissä tehdyt teokset yhdistettiin viimeisen viikon aikana ehyeksi esitykseksi mm. välikkeiden ja yhteisten kohtausten avulla.


Esitimme joulukuun puolessa välissä kolme noin 30 minuutin mittaista demoesitystä. Esitysten jälkeen kävimme palaute- ja purkukeskustelun, jossa jaoimme mietteitä ja ajatauksia jaksoon liittyen. Monille kurssi oli kaikista syksyn kursseista mieleisin ja opettavaisin.

<3: Saana, Kustaa, Noora ja Virpi


Kommentit