Nätö II:n lyhytelokuvakurssi

Kurssi alkoi päällekkäin ME-kurssin kanssa. Ensin meidät jaettiin kahden, kolmen ja neljän hengen ryhmiin ja saimme käsikirjoitukset, joista osa oli tuotettu yhteistyössä kirjoituslinjan kanssa. Viikolla 7 jokainen ryhmä pääsi harjoittelemaan ohjaajan, kuvaajan, elokuvalinjan opettaja Janne Virtasen sekä näyttelijä Johannes Holopaisen kanssa.

 


 

 

Viikolla 8 oli kuvausten vuoro. Jokaisella ryhmällä oli yksi kuvauspäivä, muuten viikko oli vapaa. Intensiivisen ME-kurssin jälkeen rennompi viikko teki todella hyvää. Kuvauksissa meitä oli opastamassa elokuvalinjan lisäksi Janne ja Johannes ja itse ainakin sain todella paljon irti heidän ohjeistuksestaan.

 

 

Elokuvien aiheet vaihtelivat laidasta laitaan. Tarinat käsittelivät mm. narsismia, kannibalisimia, vampyyreita, erilaisuutta ja päätöksen tekoa.

 


 On todella arvokasta, että saamme opiskella koulussa myös kameranäyttelemistä vastapainona teatterille. Näytteleminen on aivan erilaista kameran edessä versus lavalla. Lyhytelokuvista saa myös loistavaa materiaalia showreeliin. Iso kiitos siis koululle erinomaisesta opetuksesta ja elokuvalinjalle yhteistyöstä!



 

 

Linkit lyhytelokuviin:

 

Asia pihvi: https://www.youtube.com/watch?v=_PWulvb3DeU 

Gonokki: https://www.youtube.com/watch?v=yOhoaSh4mgQ 

Kahvitauko: https://www.youtube.com/watch?v=5injj6iNN0U 

Käden ulottuvilla (versio 2): https://www.youtube.com/watch?v=lAluOYHeRCA 

Mä rakastin valkosipulileipää: https://www.youtube.com/watch?v=oeT1gaD9jA8 

REM: https://www.youtube.com/watch?v=RzdkJj6KiiM

Rokki-Ronja: https://www.youtube.com/watch?v=uiBSA4YKuZ0 

Uusia alkuja: https://www.youtube.com/watch?v=oZY1oZM7wyQ 

 

 


 

Kommentit