Kesäkuu ilahduttaa lämmöllään, kouluvuosi on paketissa ja Laajiksen näyttelijäntyön puurtajat ovat siirtyneet kesälaitumille. Kevään tapahtumien osalta on blogissa kuitenkin ollut hiljaista, ja nyt koulukiireiden väistyttyä on hyvä aika muistella kevään käännekohtia. Eritoten haluan palata ykkösten kevään pääprokkikseen, Puutokseen.
Puutos sai ensi-iltansa huhtikuun lopussa. Pääsykokeiden, kevätväsymyksen, auringonpilkahdusten ja ajoittaisten hermoromahdusten keskellä loimme lavalle kohtaamispaikan: valolla ja äänellä rakennetun nuotion, josta tuli produktion sydän. Sen äärellä tapahtuvat kohtaukset heijastelivat niin menneisyyttä, nykyisyyttä kuin tulevaakin. Loimme Laajasaloon tilan, jonka äärellä tarkastella niin itseään kuin ympäröivää maailmaa.
Matka nuotiollemme ei ollut helppo. Vuoden alun klovneriajakson jälkeen aloimme kahlaamaan kahta kirjaa vimmalla läpi. Jari Tervon “Pyhiesi yhteyteen” ja Yuval Noah Hararin “21 oppituntia maailman tilasta” johdatuksella päivät täyttyivät keskusteluista, tunteiden kuumenemista, kofeiinipitoisten juomien suuresta kulutuksesta sekä heräävistä ideoista ja ajatuksista. Luonto, puut, ilmastonmuutos ja niiden suhde ihmiseen nousivat johtaviksi aihepiireiksi. Tuijotimme fläppitaulua ja post-it -lappuja, keräsimme olennaisia asioita nippuun. Monta viikkoa kestäneistä keskustelusta uskaltauduimme pikkuhiljaa kokeilemaan improttuja kohtauksia, joista syntyi aihioita ja runkoja. Ideat ja aihiot kehittyivät yhtenäiseksi kaareksi, joka sai työryhmässäkin hymähtelyjä keränneen sanaleikkinimen “Puutos”.
Mistä Puutos sitten kertoi?
Mulle se kertoi ihmisyydestä. Ironista sinänsä, sillä luettelin juuri prokkiksen pääteemoiksi luonnon ja puut. Ehkä vähemmän ympäripyöreästi ilmaistuna se kertoi itsekkyydestä, ruohonjuurista, elollisuudesta ja siitä kaikesta järjettömyyden määrästä, mihin olemme tottuneet. Nuotion äärellä vierailivat muun muassa lapsen tasolle taantunut Donald Trump kumppaneineen, juhannusörveltäjät ja trikooasussa paistatteleva välineurheilija. Mulle Puutos näytti kaikessa absurdiudessaan sen, että perimmäinen syy nykymaailman tilaan on kapeakatseisuus. Sitä pidetään sisäänrakennettuna, ihmisyyteen kuuluvana piirteenä, kun tosiasiassa ihminen on olentona toisista ja ennen kaikkea luonnosta riippuvainen. Esiintyjänä kohtasin Puutoksen äärellä joka ilta hämmennyksen siitä, että missä on minun – tai koko ihmiskunnan – paikka luonnossa.
Ratkaisua Puutos ei ilmaston kannalta synkkään tulevaisuuden näkymään tai omiin ilmasto-ahdistuksiini keksinyt, tai ainakaan en itse sitä olen vielä oivaltanut, mutta kuten viimeisessä kohtauksessa Joose Keskitalon sanoin lauloimme: “Tietoisuus, sinä et ole yksin sinä et ole yksin -- Kulkekaamme yhdessä porttien yli”. Maailman ongelmat ratkeavat vain yhteisin voimin, aivan kuten Puutoskin rakentui nuotion äärelle joukon yhteisen panoksen ansionsta.
Puutos oli loistava lopetus upealle kouluvuodelle. Tämä prokkis jätti jäljen niin esiintyjiinsä kuin katsojiinsa.
Meri, Nätö 1
Kommentit
Lähetä kommentti