Materiaalista esitykseksi oli kurssi, joka toteutettiin yhteistyössä Teatterikorkeakoulun kanssa. Laajasalon opiston Näyttelijäntaide II -luokka pääsi työskentelemään uskomattoman taitavien ohjaajien, dramaturgien sekä valo-, ääni- ja pukusuunnitelijoiden kanssa, jotka ovat Teatterikorkeakoulun sekä Aalto-yliopiston 2. vuosikurssin opiskelijoita.
Syntyi neljä ainutlaatuista teosta, jotka jättivät pysyvän jäljen niin tekijöihin kuin katsojiin. Tässä neliosaisessa blogi-sarjassa jokainen ryhmä pääsee kertomaan omia kokemuksia ja tuntemuksiaan kurssista.
Tarvehuone:
mitä kertoisin teille tarvehuoneesta?
saattohoidosta
kadonneesta mandystä
hiekasta, laulusta, horisontista
energiajuomista
voldemortista, rauhasta
ellipsistä
smurffeista, installaatioista
torin äänten kuuntelusta
meistä.
Tarvehuoneen matka alkoi syksyllä ensimmäisessä tapaamisessa teatterikorkeakoulun tiloissa. Pääsimme tutustumaan työryhmään ja saimme aiheeksi ”tarvehuone ilmastokriisiä vastaan”. Syksyn aikana tapasimme työryhmän kanssa muutamia kertoja ja teimme itsenäisesti tehtäviä. Joulukuussa oli ensimmäinen pidempi yhteinen jakso, kun työskentelimme viimeisen viikon ennen joululomaa teatterikorkeakoulussa työryhmän kanssa. Viikon aikana teimme erilaisia harjoituksia ja keskustelimme aiheista sekä teemoista.
Tarvehuoneesta syntyi esitys, jossa viiden henkilön opiskelijaryhmä yrittää ratkaista ilmastokriisiä. Jokainen yrittää tarjota omia ratkaisujaan, mutta mikään niistä ei tunnu toimivan. Huoneeseen ilmestynyt portti kuitenkin muuttaa kaiken. Henkilöt sukeltavat portin sisäisiin maailmoihin ja löytävät sieltä jotain sellaista mitä eivät ehkä itsekään tajua. Esityksessä jätettiin paljon tilaa sekä ajattelulle että tulkinnoille. Mikä on ilmastokriisi? Miten sitä voidaan ratkaista? Mitä on olla ihminen ilmastokriisin äärellä? Kenties yhteistyö on kaikkein tärkeintä.
Tarvehuoneen työryhmä oli turvallinen ja keskusteleva. Keskusteleminen olikin yksi tärkeimmistä työkaluistamme prosessin aikana. Teimme myös mm. taideinstallaatioita, erilaisia improvisaatioharjoituksia, sooloja, sekä valmistimme pienryhmissä useita demoja. Kirjoitimme myös paljon sekä yksin että yhdessä. Tekstejämme hyödynnettiin niin harjoituksissa kuin demoissakin, ja muutama teksti kuultiin valmiissa esityksessä.
Meille ryhmänä esityskausi oli erityisen merkityksellinen. Pitkään harjoituskaudella oli epävarmaa pääseekö yleisö esityksiin, mutta juuri ennen esityskautta koronarajoituksia höllennettiin. Olimme todella iloisia päästessämme kokemaan Tarvehuoneen yhdessä yleisön kanssa. Jokainen esitys oli erilainen, ja tuntui että esityskausi kruunasi opettavaisen prosessin.
Tarvehuoneen prosessi alkupäästä loppupäähän oli täynnä pohdintoja ja oppimista näyttelijäntyöstä ja elämästä ylipäätään. Materiaalilähtöinen työskentelytapa oli samalla inspiroiva ja innostava, mutta myös raskas eikä suinkaan helpoimmasta päästä. Materiaalille tulee olla jatkuvasti avoinna ja herkistyneenä ja niistä saa ammennettua paljon, mutta prosessissa kuin prosessissa hankaluuksia tuovat keskeneräisyyden sietäminen, yleinen kökköily ja erityisesti tässä prosessissa haasteena koettiin käsillä olevan suuren määrän materiaalia lohkoaminen, jakaminen ja eritteleminen eri kokonaisuuksiin. Onko helpompaa rajata selkeästi yksityiskohtia ja lähteä tekemään niistä esityksistä, vai onko suuren määrän materiaalia käsitteleminen parempi vaihtoehto? Ennen kaikkea materiaalilähtöisyys tuntuu paljastavan jotain sellaista mitä on vaikea löytää kauempaa. Asioiden äärellä herkistyminen ja avoinna oleminen on opettavaista ja arvokasta.
Ehkäpä Tarvehuoneesta kuullaan vielä. Varmaa on se, että materiaalien käsitteleminen työskentelytapana kannattaa.
Kuvat: Saana Ott
Yhteiskuva: Senja Rajalin
Kommentit
Lähetä kommentti